KIRKON MOMENTUM

 

Kirkollamme on edessään tärkeät ajat. Seuraavien vuosien aikana kirkkomme löytää oikean suunnan tai tekee pohjakosketuksen. Elämme jo aikaa, jolloin kirkon rooli niin hengellisenä vaikuttajan kuin arvovaikuttajanakin on murenemassa.  Ihmisten vieraantuminen kirkosta saa aikaan oikeutetun vaatimuksen: tällainen linja ei saa jatkua! Tämä tie on jo kuljettu loppuun! Suurten kysymysten edessä kirkon ei tarvitse olla avuton sivustakatselija, vaan sen on realisoitava mahdollisuutensa.

On yhdestoista hetki uudistaa toimintamuotoja ja lähteä rohkeasti kohtaamaan ihmisiä. Seurakuntatyötä ei tehdä virastoissa virastoaikana, vaan jalkautumalla ihmisten pariin. Kansankirkkomme säilyminen tulevaisuudessa edellyttää tämän päivän nuorten ja nuorten aikuisten kohtaamista. Se haaste, jonka he ovat jättäneet eroamalla kirkosta, on otettava todesta. Kirkon on tehtävä itsensä heille tarpeelliseksi. Mutta tämä syntyy vain aidon kohtaamisen kautta.

Uskonnollisuuden suuntautumien kirkon ohi asettaa seurakunnille teologisia haasteita. Kirkon on uskallettava olla kirkko, eikä yleisen mielipiteen perässähiihtäjä. Kirkossa on otettava tosissaan sen hengellinen tehtävä ja priorisoitava asioita oikeaan järjestykseen. Se määrittää kirkon merkityksen tulevaisuudessa: onko se osa maailmanlaajaa Kristuksen kirkkoa vai pelkkä perinneyhdistys tai museovirasto. Nyt on kirkon aika, kirkon ”momentum”. Peliä ei ole vielä menetetty, mutta kabinettisalit olisi aika tyhjentää. On käärittävä hihat ja ryhdyttävä oikeasti työhön.

Jouni Lehikoinen - eduskuntavaaliehdokas 2011

 

 

Kun muutoksen tuulet puhaltavat on aika rakentaa tuulimyllyjä, eikä kaivaa suojapoteroita.

Työ jatkuu Mikaelinseurakunnassa. Monet haasteet odottavat. Tavataan baanalla.