Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 11.2 2010.
Kirkollamme on edessään tärkeät ajat. Seuraavan arkkipiispan aikakaudella kirkkomme löytää oikean suunnan tai tekee pohjakosketuksen. Elämme jo aikaa, jolloin kirkon rooli niin hengellisenä vaikuttajan kuin arvovaikuttajanakin on murenemassa.
Viimeistään arkkipiispan vaalin kynnyksellä on syytä kysyä; miksi? Ihmisten vieraantuminen kirkosta saa aikaan oikeutetun vaatimuksen: tällainen linja ei saa jatkua! Tämä tie on jo kuljettu loppuun! Suurten kysymysten edessä kirkon ei tarvitse olla avuton sivustakatselija, vaan sen on realisoitava mahdollisuutensa.
Arkkipiispa on tässä asiassa mielestäni keskeinen henkilö. Hän on informaatioyhteiskunnassa kirkon kasvot. Hänen tulee olla selkeänä, rohkaisevana, inhimillisenä ja haastavana kirkon äänenä ajassamme. Arkkipiispan roolia tulisikin kirkon sisällä kehittää sisäpiirin byrokratian pyörittäjästä mielipidevaikuttajaksi ja koko kansan arkkipiispaksi.
Kirkon ääntä kuunnellaan. Se ei ole ajassa yhdentekevää. Kun ihminen etsii ja hapuilee elämänsä ja rajojensa, oikean ja väärän välimaastossa, on kirkolla hyvät eväät olla muistuttamassa, etteivät tärkeimmät arvot ole rahalla ostettavissa. On tärkeää, että arkkipiispa osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun ja on siinä suunnannäyttäjänä. Hänen tulee olla sillanrakentaja ja yhteydenluoja. Kirkossamme olisikin jo korkea aika keskittyä siihen, mikä yhdistää, eikä siihen, mikä erottaa. Jokaisella tulee olla kansankirkossamme kotipaikkaoikeus.
Viran myötä tuleva arvostus tai arvojohtajuus ei ole itsestäänselvyys. Se tulee ansaita oman persoonan kautta. Siinä mielessä arkkipiispan on laitettava ”kroppaa likoon”, eikä paettava vastuuta tuomiokapitulin kirjahyllyjen suojaan. Hengellisenä johtajana arkkipiispalla tulee olla katu-uskottavuutta. Hän ei saa olla hengellisen taantuman monumentti tai käsittämättömän kapulakielen esittäjä.
On yhdestoista hetki uudistaa toimintamuotoja ja lähteä rohkeasti kohtaamaan ihmisiä. Seurakuntatyötä ei tehdä virastoissa virastoaikana, vaan jalkautumalla ihmisten pariin. Kansankirkkomme säilyminen tulevaisuudessa edellyttää tämän päivän nuorten ja nuorten aikuisten kohtaamista. Se haaste, jonka he ovat jättäneet eroamalla kirkosta, on otettava todesta. Kirkon on tehtävä itsensä heille tarpeelliseksi. Mutta tämä syntyy vain aidon kohtaamisen kautta.
Uskonnollisuuden suuntautumien kirkon ohi asettaa seurakunnille teologisia haasteita. Kirkon on uskallettava olla kirkko, eikä yleisen mielipiteen perässähiihtäjä. Kirkossa on otettava tosissaan sen hengellinen tehtävä ja priorisoitava asioita oikeaan järjestykseen. Se määrittää kirkon merkityksen tulevaisuudessa: onko se osa maailmanlaajaa Kristuksen kirkkoa vai pelkkä perinneyhdistys tai museovirasto.
Nyt on kirkon aika, kirkon ”momentum”. Peliä ei ole vielä menetetty, mutta kabinettisalit olisi aika tyhjentää. On käärittävä hihat ja ryhdyttävä oikeasti työhön.
Jouni Lehikoinen
Tags: arkkipiispa, Arkkipiispan vaali, Arvot, evankelis-luterilainen, Kirkon kulmalta, suunta
Klikkaa ja tykkää
Artikkelit RSS