Arkisto kategoriasta helmikuu, 2010

VAALIN TULOS & KIITOS!

Arkkipiispanvaalin ensimmäinen kierros on nyt sitten käyty.
Ja näin siinä sitten kävi: Jatkoon Kari Mäkinen 393 ja Miikka Ruokanen 285 ääntä. Onnea ja siunausta!

Muut äänimäärät: Seppo Häkkinen 263, Seppo Rissanen 106, Samuel Salmi 53, Jouni Lehikoinen 43 ja Martti Hirvonen 13 ääntä.

On aika lausua KIITOS:

Kiitos kaikille kisakumppaneille rehdistä ja positiivisesta arkkipiispanvaalista!
Kiitos taustajoukoille kannustuksesta ja luottamuksesta!
Kiitos äänestäjille ja kaikille tukijoille ja 480 faniryhmäläiselle(olisittepa saaneet äänestää…)!
Kiitos armolliselle Jumalalle, joka tietää kaiken tarkoituksen!
Kiitos Suomen mukavimmalle seurakunnalle, Turun Mikaelille, here we come again!
Tästä on hyvä jatkaa kohti tulevia haasteita…

Jouni

Muutoksessa on mahdollisuus

”Kun muutoksen tuulet puhaltavat, ei ole syytä kaivautua bunkkereihin vaan rakentaa tuulimyllyjä.”

Tämä vanha viisaus antaa aiheellisen muistutuksen siitä, millaisen mahdollisuuden muutos tarjoaa. Kun kirkossamme puhutaan muutoksesta, siihen liitetään turhan usein negatiivisia mielikuvia. Toisaalta aivan syystäkin. Kirkon ns. uudistukset virsikirjasta aina jumalanpalvelusuudistukseen asti tuovat monen mieleen epäonnistuneen muutoksen. Kirkon kulttuuriin näyttää kuuluvan liian usein muutoksen nimissä taaksepäin otettuja askeleita. Muutoksen tarkoitus tuskin on viedä taantumukseen ja pysähtyneisyyteen.

Kirkon peruskirjassa, Raamatussa, puhutaan muutoksesta positiiviseen sävyyn. Meitä jopa kehotetaan mielenmuutokseen ja uudistukseen (Room.12:2). Monet upeat kirkolliset monumentit saattavat pitää surullisen tarinan sisällään: ”täällä oli kerran elämää, mutta nyt vain seinät jäljellä muistuttamassa siitä!”. Siksi on tärkeää nähdä se, että Jumalan työ niin kirkon kuin yksilön tasollakin on aina uudistavaa ja muutosta edistävää työtä.

Muutoksesta voi aina puhua lämpimikseen. Siitä voi puhua myös ulkoistammalla itsensä. Muilta on aina paljon helpompi vaatia ja odottaa muutosta. Mutta toisasia on se, että muutoksen on lähdettävä omasta sisimmästä. Vasta sen jälkeen sanat saavat syvyyttä ja merkitystä. Tyhjät puheet kirkossamme eivät auta ketään, vaan kääntyvät aina itseään vastaan.

Arkkipiispan vaalien aikaan on mielestäni ollut aiheellista nosta esiin muutos positiivisena teemana ja nähdä siinä kirkon mahdollisuudet vastata ajan tuomiin haasteisiin. Arkkipiispa on henkilönä kirkossa keskeisin muutoksen tulkki. Nyt ei ole aika vetäytyä bunkkereihin ihmettelemään. Nyt on kirkon aika toimia ja vastata ajan haasteisiin rohkeasti evankeliumin elämää muuttavan sanoman kautta. Siinä on suurin muutosvoima, joka saa aikaan myös liikettä ihmisten rinnalle. Se ei ole pakottamista, työn tuomaa velvollisuutta vaan sydämen pohjalta nousevaa huolta ja välittämistä.

Asenteiden ja sydänten muutosta tarvitaan kirkossammekin.

Ihmisten perinnäissääntöihin ei tarvitse, eikä saa jäädä kiinni. Annetaan muutos hyvän Jumalan turvallisiin ja iankaikkisiin käsiin kirkossa, niin tiedetään se, että lopputulos on paras mahdollinen. Vai mitä?

Tags: , , ,

Kirkon ”momentum”

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 11.2 2010.

Kirkollamme on edessään tärkeät ajat. Seuraavan arkkipiispan aikakaudella kirkkomme löytää oikean suunnan tai tekee pohjakosketuksen. Elämme jo aikaa, jolloin kirkon rooli niin hengellisenä vaikuttajan kuin arvovaikuttajanakin on murenemassa.

Viimeistään arkkipiispan vaalin kynnyksellä on syytä kysyä; miksi? Ihmisten vieraantuminen kirkosta saa aikaan oikeutetun vaatimuksen: tällainen linja ei saa jatkua! Tämä tie on jo kuljettu loppuun! Suurten kysymysten edessä kirkon ei tarvitse olla avuton sivustakatselija, vaan sen on realisoitava mahdollisuutensa.

Arkkipiispa on tässä asiassa mielestäni keskeinen henkilö. Hän on informaatioyhteiskunnassa kirkon kasvot. Hänen tulee olla selkeänä, rohkaisevana, inhimillisenä ja haastavana kirkon äänenä ajassamme. Arkkipiispan roolia tulisikin kirkon sisällä kehittää sisäpiirin byrokratian pyörittäjästä mielipidevaikuttajaksi ja koko kansan arkkipiispaksi.

Kirkon ääntä kuunnellaan. Se ei ole ajassa yhdentekevää. Kun ihminen etsii ja hapuilee elämänsä ja rajojensa, oikean ja väärän välimaastossa, on kirkolla hyvät eväät olla muistuttamassa, etteivät tärkeimmät arvot ole rahalla ostettavissa. On tärkeää, että arkkipiispa osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun ja on siinä suunnannäyttäjänä. Hänen tulee olla sillanrakentaja ja yhteydenluoja. Kirkossamme olisikin jo korkea aika keskittyä siihen, mikä yhdistää, eikä siihen, mikä erottaa. Jokaisella tulee olla kansankirkossamme kotipaikkaoikeus.

Viran myötä tuleva arvostus tai arvojohtajuus ei ole itsestäänselvyys. Se tulee ansaita oman persoonan kautta. Siinä mielessä arkkipiispan on laitettava ”kroppaa likoon”, eikä paettava vastuuta tuomiokapitulin kirjahyllyjen suojaan. Hengellisenä johtajana arkkipiispalla tulee olla katu-uskottavuutta. Hän ei saa olla hengellisen taantuman monumentti tai käsittämättömän kapulakielen esittäjä.

On yhdestoista hetki uudistaa toimintamuotoja ja lähteä rohkeasti kohtaamaan ihmisiä. Seurakuntatyötä ei tehdä virastoissa virastoaikana, vaan jalkautumalla ihmisten pariin. Kansankirkkomme säilyminen tulevaisuudessa edellyttää tämän päivän nuorten ja nuorten aikuisten kohtaamista. Se haaste, jonka he ovat jättäneet eroamalla kirkosta, on otettava todesta. Kirkon on tehtävä itsensä heille tarpeelliseksi. Mutta tämä syntyy vain aidon kohtaamisen kautta.

Uskonnollisuuden suuntautumien kirkon ohi asettaa seurakunnille teologisia haasteita. Kirkon on uskallettava olla kirkko, eikä yleisen mielipiteen perässähiihtäjä. Kirkossa on otettava tosissaan sen hengellinen tehtävä ja priorisoitava asioita oikeaan järjestykseen. Se määrittää kirkon merkityksen tulevaisuudessa: onko se osa maailmanlaajaa Kristuksen kirkkoa vai pelkkä perinneyhdistys tai museovirasto.

Nyt on kirkon aika, kirkon ”momentum”. Peliä ei ole vielä menetetty, mutta kabinettisalit olisi aika tyhjentää. On käärittävä hihat ja ryhdyttävä oikeasti työhön.

Jouni Lehikoinen

Tags: , , , , ,

Paneelissa täysi tupa!

Panelistit äänestävät Jouni Lehikoisen tukiryhmän järjestämässä tilaisuudessa

Panelistit äänestävät Jouni Lehikoisen tukiryhmän järjestämässä tilaisuudessa

Saimme arkkipiispanvaalien merkeissä olla tekemässä kirkkohistoriaa – jälleen! Linnateatterin paneelikeskustelu veti porukkaa enemmän kuin tuomiokapitulin kaikille ehdokkaille järjestämät tilaisuudet. Parisensataa henkeä oli paikalla kun ruodimme yhdessä aihetta ”mihin kirkkoa tarvitaan?”. Paneeli oli tietenkin erilainen kuin muut piispapaneelit, koska keskustelijat edustivat rikkaalla tavalla eri viiteryhmiä valtakunnallisista vaikuttajista aina nuoriin aikuisiin ja kirkosta eronneisiin. Ja keskustelua syntyi. Tosin ajallisesti pääsimme vain vähän lämmittelemään. Paljon jäi puhumatta, mutta uskon, että saamme foorumimme vielä tavalla tai toisella uusiksi.

Minulle suunnaton ilonaihe oli runsaslukuinen ja eri-ikäinen yleisö, joka olemassaolollaan antoi kannustusta ja tunnustuksen, että ollaan oikealla asialla. Muutosta halutaan. Sillä on sosiaalinen tilauksensa. Tämän tosin ovat jo muutkin ehdokkaat tajunneet, jotka pikku hiljaa alkavat toistaa samoja teemoja kuin meikäläinen(vrt.esim.TS 9.2.).

Linnateatterin paneeli oli oikeassa paikassa. Linnateatteri on jo muutaman vuoden Koukin Mikon johdolla ollut meidän seurakuntamme hyvä yhteistyökumppani nuorten aikuisten kutsutoiminnassa. Vähemmän kirkollinen tila ja ei-tyypilliset keskustelijat kirkon asioista takasivat rennon ja kapulakielettömän sekä ajatuksia herättävän tilaisuuden. Kun musiikki oli vielä Kotikirkon muusikoiden sekä ammattilaislaulajan hanskassa – voiko enempää enää toivoa? Ja totta kai Piepposka loisti erinomaisuudellaan. Poissa oli kirkollinen pönötys ja jäykkäniskaisuus. Siinä pikkuisen mallia kirkon toimintakuvioihin.

Jounin paneeli keräsi enemmän yleisöä kuin viralliset arkkipiispan vaali -paneelit

Jounin paneeli keräsi enemmän yleisöä kuin viralliset arkkipiispan vaali -paneelit

Lämmin kiitos Tuijalle, Janinalle, Mirkalle, Ikelle, Mikolle, Mertsille ja Villelle antoisasta keskustelusta! Sekä Lotalle heittäytymisestä paneelin juontajaksi. Meidän  tukiryhmän Pasit loistivat persoonallaan olen heistä enemmän kuin kiitollinen. Muusikoille ja esiintyjille iso kiitos! Sekä kaikille läsnäolijoille te teitte illasta unohtumattoman. Kaikki palaute toiveineen ja kommentteineen otetaan vakavasti, myös se, että ehdokaskin saa olla vajavainen ihminen.

Ai niin, mihinkä sitten päädyttiin? Kyllä kirkkoa vielä tarvitaan. Se ei saa tehdä  itse itseään tarpeettomaksi.

Tags: , , , , ,

Arkkipiispa yhteydenrakentajana

Kuppikuntalaisuus ja pirstaleisuus leimaa ajan kirkollista kenttää. Sisäänpäin lämpiävät piirit ovat kuitenkin ennen pitkää kuolevaa todellisuutta hengellisellä  kentällä. Hengellinen uudistus ei aja eristäytyneisyyteen vaan yhteyteen. Liian usein kirkkomme sisällä löytyy pikkusieluja, jotka laittavat totisen kristillisyyden ehdoiksi oikeanlaiset vaate- ja puheenparret, joiden perusteella punnitaan toisten uskovaisuutta. Toisaalta taas siellä, missä vannotaan suvaitsevaisuuden nimiin, ei missään muodossa suvaita niitä, jotka ajattelevat, ettei totuus ole kauppatavaraa tai kompromissien summa.

Herätysliikkeet ovat kirkon rikkaus ja suola. Tuo suola tosin ei saisi käydä mauttomaksi silläkään kentällä. Näissäkin piireissä tarvitaan hengellistä uudistusta. Liian usein saatetaan jämähtää paikalleen ja kiinnittyä perinnäissääntöihin. Toisaalta moni aikamme kirkon työntekijä on jonkin herätysliikkeen kasvattama. Hieno asia. Tämä antaa hyvän ja tukevan pohjan hengellisessä työssä. Samalla se antaa perspektiiviä näkemään hengellisen kentän rikkauden.

Kaikilla tulisi olla koti kansankirkossamme. Herätysliikeväkeä ei saa ajaa nurkkaan tai ulos kirkkomme tulevien ratkaisujen myötä. Myös perinteisen virkakäsityksen omaavilla tulee olla kotipaikkaoikeus kirkossamme. Pakottaminen toimiin omaa vakaumusta vastaan tuntuu merkilliseltä. Eikö löytyisi muuta vaihtoehtoa? Herätysliikkeemme haastavat kirkkoa pitämään huolta siitä kaikkein tärkeimmästä: evankeliumin sanomasta. Tätä ääntä täytyisi kirkon johdon erityisen tarkasti kuunnella.

Arkkipiispan tulee kirkon hengellisenä  johtajana keskittyä luomaan yhteyttä. Hän ei saa edustaa nurkkakuntalaisuutta, vaan hänen suurimpia haasteitaan on yhteyden vaaliminen niin kirkon sisällä kuin ekumeenisessakin yhteistyössä. Toleranssia vaaditaan myös kaikkien äkkiväärien ja änkyröidenkin kanssa, joita vastaan tulee. Kirkossamme johtaminen on ennen kaikkea ihmisten johtamista. Kuitenkin.

Eikä pahitteeksi tietenkään olisi se, että arkkipiispalla olisi kanttia pitää kiinni siitä yhteydestä, joka viitoittaa kestävää perustusta ajan ja ihmismielen vaihteluiden keskellä: yhteydestä Jumalaan ja hänen tahtoonsa. Silloin nämä toisenlaisetkin yhteydet saattaisivat saada rikkaamman ja armollisemman kategorian. Arkkipiispalta kait ei vaadita täydellisyyttä – pikemminkin inhimillisyyttä. Vai olenko käsittänyt asian väärin?

Tags: , , , ,