Jouni Lehikoinen

Kirkko-äitimme viettää syntymäpäiväjuhliaan monenlaisen haasteen äärellä. Kaikille pitäisi olla kaikkea ja jokaiselle pitäisi löytyä jotakin. Venymistä tarvitaan moneen suuntaan, vai tarvitaanko? Onko helluntai sittenkään viestittämässä siitä, että kirkon tulisi olla hengellinen supermarket, jonka hyllyiltä jokainen voi löytää haluamaansa?

Hengellisyydellä on ajassa monenlaista muotoa, toiset kaipaavat hurmosta ja toiset hiljaisuutta. Kristillinen kirkko tarvitsee helluntain Henkeä, joka suorittaa perusteellisen tuuletuksen kaikesta ummehtuneesta ja avaa uusia näköaloja. Helluntaita ei voi ulkoistaa. Se on edelleenkin muistuttamassa Jumalan uudistavasta ja armollisesta työstä ihmiselämässä. Jumala luo uutta. Hän saa kuolleen eläväksi ja penseän palavaksi. Helluntailla on Kristuksen kasvot. Hengen työ ei korota ihmistä, vaan asettaa hänet oikealle paikalle uudistusta tarvitsevaksi.

Helluntai on ennen kaikkea sisimmän näköala, jonka Jumala avaa.  Siellä missä ihminen näkee vain epätoivoa ja pimeyttä, avaa Jumalan Henki toisenlaiset näkymät. Siellä, missä ihminen on väsynyt, masentunut ja loppuun palanut, voi armon Henki tehdä uudistavaa ja rohkaisevaa työtään.

Helluntai kertoo Puolustajasta. Elämän syytösten keskellä on Henki, joka armahtaa ja puolustaa, jopa rukoilee meidän puolestamme. Hän on rauhantuojana levottomalle sielulle.

Helluntai viitoittaa tietä virvoituksen ja uudistuksen lähteelle. Elämän veden on virrattava eteenpäin. Kristitty saa olla virvoittamassa muita. Saakoon armon Henki tuulettaa oikein kunnolla!

Jaa kavereille

Kysymys jokapäiväisestä leivästä on ajankohtainen taantuman kourissa kamppailevalle ajalle. Toisille se on itsestäänselvyys, toisille ei! Leipäjonot ovat edelleenkin todellisuutta tämän päivän Suomessa. Tämän saimme jälleen todeta viikko sitten Kauppatorilla!  Menneet sukupolvet tiesivät varsin hyvin elämän lainalaisuuden; kun leipä loppui, elämä joutui vaakalaudalle. Jossakin päin maailmaa kuollaan tänäänkin ravinnon puutteeseen- ei ole jokapäiväistä leipää.

Meitä  muistutetaan: on toisenlaistakin ravintoa, jota ihminen tarvitsee. Sielu ei tule ravituksi ajan tarjoamilla pikaruokapaikoilla. Silmänruokakaan ei riitä ravitsemaan sielua. Elämän pintaliitopaikat jättävät sielun tyhjäksi. Nyt jos koskaan tarvitaan elämän leipää, sielun perusravintoa. Siellä, mistä hengen ravinto loppuu, loppuu elämä. Vain kulissit jäävät jäljelle.

Paavo Ruotsalainen joutui kerran lohduttamaan kuolevaa isäntää, joka hädässään huusi :ei oo evväitä!” ”Älä huoli, sinne mennäänkin talon leipiin” lohdutti Ukko Paavo. Moni on joutunut toteamaan saman. Omat eväät on äkkiä syöty loppuun. Kaidalla tiellä ei istuta leivättömän pöydän ääressä. Elämän leipää riittää sitä tarvitsevalle. Sitä ei säännöstellä, vaan se synnyttää lisää elämän leivän nälkää. Nälkäinen sielu hakeutuu sinne, missä tätä leipää on tarjolla. Tässäpä riittää haastetta aikamme seurakunnille . Pappikin voi olla  ”oikea” leipäpappi, kun saa olla jakamassa sanan leipää eikä omia ajatuksiaan.

Jeesus ei halunnut tulla maalliseksi leipäkuninkaaksi. Hän antaa evästä iankaikkisuutta varten. Sitä  saadaan nauttia Jumalan sanan ja ehtoollisen välityksellä. Se leipä pitää tiellä niin miehen kuin naisenkin. Sen leivän osallisuuteen on jokaisen heikon, aran ja keskeneräisen sielun oikeus hakeutua. Minunkin!

Jaa kavereille