Jouni Lehikoinen

Luuk.2:21

Vuodenvaihde on aina eräänlaista henkilökohtaisen tilinpäätöksen aikaa. Mitä mennyt vuosi on pitänyt sisällään? Miten Herra on  elämässäni kuluvana vuonna saanut olla johdattamassa ja kasvattamassa? Olenko saanut olla Hänen työpöydällään –muovattavana Hänen käyttöönsä sopivaksi astiaksi?

Meitä muistutetaan jälleen siitä, että Jumala on uskollinen ja Hän vie alkamansa työn päätöksen.

Joulu alkaa olla jälleen takana. Jeesuksen syntymäjuhla vaihtuu uudenvuodenpäivänä Jeesuksen nimipäiväjuhlaksi. Uusi vuosi 2012 muistuttaa meitä armon ajasta, jonka Jumala on meille antanut. Tämä alkava vuosi on armon vuosi. Olkoon se meille myöskin muistutuksena lahjasta, armonajasta, jonka Herra on meille antanut sekä siitä, että oppisimme käyttämään päivämme oikein.

Mutta jääkö Vapahtajamme nimipäivä jotenkin hänen syntymäpäivänsä varjoon?

Jeesus-nimi on kristitylle se kaikkein tärkein nimi. Siinä nimessä on pelastus ja syntien anteeksiantamus.  Kristikuntaa muistutetaan yhä uudelleen tuon nimen ainutlaatuisuudesta. Ei ole pelastusta missään muussa nimessä taivaan alla. On surullista, kuinka postmoderni aikamme on hämärtänyt myös kristikunnan sisällä Jeesus-nimen ainutlaatuisuuden!  Jos pelastus on löydettävissä jossakin muussa nimessä voisi kirkko ihan vakavassa mielessä lopettaa toimintansa. Uskonnollisena huoltolaitoksena se voisi kyllä jatkaa tuomaan ihmiselle uskonnollisia virikkeitä ja kokemuksia.

Armon vuosi 2012 muistuttaa meitä Jeesus-nimen ainutlaatuisuudesta. Me tarvitsemme pelastajaa ja vapahtajaa. Syntinen ihminen tarvitsee joka päivä vakuutusta anteeksiantamuksesta. Kaidan tien kulkijalla vaatteet tahraantuvat ja synnin kuorma uuvuttaa. Oma keskeneräisyys ja raadollisuus painaa harteilla. Mitä pidemmälle tuota tietä kuljetaan sitä enemmin tarvitaan Jumalan armoa ja laupeutta ja sitä vähemmin luotetaan ihmisvoimaan.

Syntiseksi ihminen ei tule tekemällä syntiä vaan silloin  kun Jeesus saa koskettaa häntä. Samalla avautuu Jeesus-nimen merkitys. Jeesus on syntisten ystävä ja pelastaja.

Uuden vuoden kynnyksellä meille avataan myöskin iäisyysnäköaloja. Ihmisen kädenjälki jää unholaan- se, mikä rakennetaan ihmisviisauden ja voiman varaan ei kestä. Tärkeintä ei ole se, mitä ihmiset sanovat ja ajattelevat .vaan se, mitä Jumala meistä ajattelee ja mikä on Hänen hyvä tahtonsa elämämme keskellä. Jeesuksen nimessä on voima ja turva käydessämme uuteen vuoteen . Se nimi riittää meille. Sen varassa on hyvä kohdata se, mitä meille on täksi vuodeksi varattuna.

Jaa kavereille

Vuosi 2011 on nyt päättymässä ja olemme uuden vuoden kynnyksellä.

Kukapa olisi viime vuoden lopussa osannut aavistella tulevan vuoden uutistapahtumia . Japanin maanjäristys ja tsunami, eurokriisi, jytky, Breivik, arabikevät, Jaroslavin kiekkojoukkueen lentoturma ja leuto ja lumeton joulu olivat vuosi sitten asioita, joita ei osattu millään tavalla odottaa. Ketäpä ei olisi Mika Myllylän poismeno ainakin jollakin tavalla koskettanut.

Valitettavan usein ikävät uutiset ovat niitä, jotka jäävät muistuttamaan menneestä. Ja niitä uutisia kyllä riittää ihan kylliksi asti.

Kirkollisella rintamalla Kalevi Lehtisen poismeno ja tapaus Markku Koivisto puhuttivat erityisesti, puhumattakaan Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymien surullisista päätöksistä evätä lähetysjärjestöjen tukirahoja. Toivottavasti tämä Helsinki-Vantaan henki jää vain paikallisilmiöksi kirkossamme.

Totta kai mennyt vuosi on sisältänyt paljon hyviäkin uutisia. Ne eivät kuitenkaan päädy lööppeihin asti. Pessimismin sävyttämässä ajassa on syytä pitää mielessä se, että ympärillämme tapahtuu paljon hyvääkin. Evankeliumi saa synnyttää uskoa ja uutta elämää. Moni on saanut uudistua uskossa. Lähetyskentillä syntyy uusia seurakuntia. Jumala tekee työtään maailmassamme.

Vuodenvaihde on myös monen ihmisen elämässä eräänlaista tilinpäätöksen aikaa. Mitä mennyt vuosi on pitänyt sisällään ja mitä on saatu aikaiseksi? Millaista hedelmää on kannettu ja minne? Ei ole ollenkaan huono asia tehdä analyysiä elämästä. Useimmiten hektinen elämä ei salli ihmisen pysähtymistä tällaisten asioiden ympärille vaikka syytä olisikin.

Syytä ei kuitenkaan ole jämähtää kiinni menneeseen. Virheistä ja epäonnistumisista saa oppia ja ne voi parhaimmillaan kääntää voimavaraksi. Onnistumiset voivat antaa potkua tulevaan. Kaikkia maailman murheita ei voi kantaa harteillaan, mutta omalla panoksella voi olla lieventämässä jonkun toisen taakkaa. Kristittyjä ei ole tarkoitettu kylmäksi sivustaseuraajaksi, vaan elämään todeksi uskoaan ajan keskellä. Nyt jos koskaan on toiminnan aika. Avoimet ovet odottavat.

Vuoden kynnyksellä huomaa erityisesti ajan nopean kulumisen. Aika ei ole jotakin, jota ihminen luo ja ottaa itselleen, vaan se on lahjaa ja lainaa. Ajankäyttöä jokainen voi tosin suunnitella ja kehittää, mutta ajan kulumiseen emme voi lyödä jarruja päälle. Onkin syytä huomata ajan ainutlaatuisuus sekä sen katoavaisuus.  Elämme armon aikaa .Elämästä löytyy paljon aikavarkaita, jotka vievät aikaamme monenlaiseen turhanpäiväiseen sellaisesta, johon pitäisi enemmän panostaa. Antakoon hyvä Jumala meille viisautta oikeaan ajankäyttöön.

Uuden vuoden kynnyksellä kohtaamme uusia mahdollisuuksia ja haasteita. Tuleva vuosi on vielä kohdallamme kirjoittamaton sivu. On turvallista tietää, että tuleva vuosi kaikkineen on Jumalan tiedossa ja Hänen armollisissa käsissään.

Hyvää ja Jumalan siunaamaa uutta vuotta 2012 !

Jaa kavereille

Elämässä avautuu toisinaan yllättäviä mahdollisuuksia. Turkulainen kiekkofani Hakametsän jäähallissa seuraamassa paikallismatsia Ilveksen ja Tapparan välillä ei ihan ensi töikseen näytä miltään suurelta tapahtumalta ainakaan turkulaisittain katsottuna. Meikäläiselle se oli pikemminkin eräänlainen ”once in the lifetime”- kokemus, joka mahdollistui koulutuspäivien kylkiäisinä lokakuisena perjantai-iltana. Totta kai luppoaikaa voi viettää muullakin tavalla, mutta eittämättä vierailu Hakametsään oli mieleenpainuva kokemus.

Onnistuin saamaan viimeisten joukossa matsilipun Tapparan fanikatsomosta. Ensikertalaiselle bussimatka Hakametsän oli lähinnä seikkailua, joka päättyi onnellisesti perille Ilveksen kannatusjoukkoa seuratessa. Tamperelainen kiekkopyhättö näytti aika vaatimattomalta turkulaissilmin katsottuna. Mitään ylimääräisiä hienouksia se ei tarjonnut. Mutta sitten astui kuvaan se suuri ero. Tunnelma.

Paikallismatsi virittää näköjään ihmiset jo hallille astuessaan omaan mielentilaan. Tosin näin perheitä, joissa toisella lapsella oli Tapparan ja toisella Ilveksen fanipaita. Mutta katsomosta käsin näillä porukoilla ei ollut mitään yhteistä. Loppuunmyyty halli piti tunnelman katossa ihan kirjaimellisesti. Siinä meille turkulaislle oppimista kuulutuksista kannustukseen asti.

Viereeni istunut tamperelainen Ilves-fani ihmetteli, mitä turkulainen tekee Hakametsässä, mutta selvitti samaan hengenvetoon sen, kuinka suuri juopa näiden kahden leirin välillä on. Vihatuimpia ovat ne pelaajat, jotka sattuvat vaihtamaan leiriä. Ottelu oli mielenkiintoista seurattavaa. Itselleni tuotti suuria vaikeuksia se, kumman puolelle oikein asettua. Oikeastaan sillä ei ollutkaan merkitystä. Hyvät yksilösuoritukset ja ilmapiiri kiinnostivat lopputulosta enemmän. Kun Ilves näytti parin erän verran vievän ottelua, heräsi Tappara viimeisessä erässä ja voitti ottelun jatkoajan jälkeen. Voittomaalin teki muuten ex-tepsiläinen Sami Venäläinen.

Vierailu Hakametsään oli onnistunut. En joutunut lähtemään hallilta pettyneenä. Päinvastoin , yhtä kokemusta rikkaampana. Vieruskaverini jäädessä istumaan pää painuksissa paikalleen ottelun päätyttyä, saatoin todeta, että turkulainen voi siis selvitä hengissä Hakametsässä.

Eri asia on se, kuinka ajan keskellä eri leireihin ja porukoihin kuuluvat ihmiset oppisivat tulemaan toimeen keskenään ja ymmärtämään toisiaan. Ehkä ei aina tarvitse olla voittajia, eikä sanoa sitä kuuluisaa viimeistä sanaa. Rakkaushan on toisen olemassaolon kunnioittamista. Silloinkin, kun ei olla samaa mieltä asioista. Kaiken keskellä tarvitaan aitoa lähimmäisyyttä, joka ei valikoi ja rajaa ketään ulkopuolelle; edes perivihollisia. Kristillisyyttä punnitaan arjessa. Sanoilla ja puheilla pitää olla katetta. Kristus vie omiaan maailman keskelle kantamaan todistusta valosta, joka ei ole ihmisen tuotosta. Jeesus on maailman valkeus, joka valaisee sisimmmän pimeimpiinkin sopukoihin. Tuossa valossa paljastuu moni kipeäkin asia, mutta minkä valo paljastaa, sen Kristus puhdistaa. Annetaan tämän valon tehdä uudistavaa työtään meidän sisimmässämme!

Jaa kavereille

Valtakunta siirtyy jälleen talviaikaan. Rengasfirmoille se tietää ainakin hektisen sesongin koittamista, kun autoilijat ryntäävät vaihtamaan talvirenkaitaan. Syksy ei monillekaan ole kovin mieltä nostattava aikaa. Auringonvalon vähäinen määrä syksyllä ja talvella aiheuttaa ihmisille väsymystä ja jopa masennusoireita. Tutkimuksen mukaan jopa 40% suomalaisista kokee joitakin kiusallisia kaamosoireita, kuten väsymystä, alakuloisuutta, lisääntynyttä makeanhimoa ja painonnousua. Noin 1-2 % väestöstä kärsii vakavasta kaamosmasennuksesta. Selvää on, että sateisen harmaat ilmat ja lyhenevät päivät vaikuttavat ihmismieleen. Toisaalta syksyssä löytyy paljon hyvääkin. Kirkkaat ja kuulaat syyssäät paljastavat meille suomalaisen luonnon kauneuden koko rikkaudessaan ja väriloistossaan. Kukapa ei vaikuttuisi katsellessaan kirkkaalle syksyiselle tähtitaivaalle…
Harmaiden päivien koittaessa kysytään jaksamista ja niitä voimanlähteitä, joista elämään ammennetaan sisältöä. Vaarana on käpertyminen oman itsensä ja kuvioittensa ympärille. Jokainen tarvitsee jaksamiseensa tukea, rakkautta ja ennen kaikkea toivoa. Yksin on vaikeaa painiskella vaikeuksien kanssa. Murheillakin taitaa olla se taipumus, että mitä enemmän niihin tuijottaa, sitä suuremmaksi ne kasvavat. Harmaiden päivien painaessa niskaan on vaan lähdettävä niitä kohtaamaan. Yhtä lailla nekin ovat Jumalan meille antamia päiviä. On kallisarvoista omistaa sellaisia ystäviä, joiden kanssa voi kulkea yhdessä harmaidenkin päivien ajat.
Valohoito on monelle autoaan huollattavalle lähes surkuhupainen termi kalliista ja huonosti tehdystä huollosta. Monelle kaamoksen masentamalle sillä näyttää olevan aivan toisenlainen vaikutus. Kirkasvalo on nopeasti vakiintunut päivänvalon puutteesta johtuvan kaamosmasennuksen oireiden tehokkaimmaksi lievittäjäksi. Valo tekee hyvää kaikille! Se on elämän perusedellytys. Kerrotaan, kuinka menneinä aikoina oli tärkeää, että pimeinä syksyisinä aikoina saariston kirkoissa tai pappiloissa paloi valot. Ihmiset saivat tietoisuuden siitä, että sieltä löytyi apu, kun sitä tarvittiin. Valo oli merkkinä läsnäolosta ja se rauhoitti pimeän keskellä elävää.
Ihmismieli tarvitsee myös valohoitoa; mielen synkimpiin ja pimeimpiin sopukoihin saakka. Uskon, toivon ja rakkauden läsnäolo avaa valolle oikean reitin. Vaikka elämä välillä satuttaa ja harmaat päivät ahdistaa, niilläkin saattaa olla oma merkityksensä. Ihminen oppii elämänkoulussa näkemään pintaa syvemmältä. Ehkäpä auringon ja valon merkityksen tajuaa parhaimmin silloin, kun on käynyt läpi kaamoksen pimeyden. Silloin on myös parhaimmat eväät asettua vierellekulkijaksi valoa kaipaavalle. On hyvä muistaa nuo roomalaiskirjeen lohdulliset ja rohkaisevat sanat: “Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat…” Rm.8:28

Jaa kavereille

Barack Obaman ja Joel Hallikaisen ohella kuulun niihin kylmän sodan vuonna 1961 syntyneisiin, jotka tänä vuonna saavuttavat puolen vuosisadan rajapyykin. On tosi lohdullista, kun itseä muutama vuosi vanhemmat kutsuvat pojaksi tai puhuvat miehen iän saavuttamisesta. Itse kyllä muistelee, kuinka nuorempana piti viisikymppistä jo ihan ikäloppuna. Tosiasia lienee kuitenkin se, että mitä enemmän vuosia kertyy mittariin, sitä nopeammin aika tuntuu juoksevan. Itse sen huomaa vasta paljon myöhemmin.

Vanheneminen kuuluu elämän realiteetteihin, eikä siinä mitään. Tärkeää on se, ettei jämähdä kiinni eiliseen ja sen muistoihin. Mikään ei ole sen rasittavampaa kuin eilisessä elävä ihminen, joka on kietoutunut itsensä ympärille. Moni ihminen yrittää lisätä päiviä elämäänsä kuumeisesti. Ehkä oikeampi suunta olisi kuitenkin lisätä elämää päiviinsä. Fyysiseti huippuvireessä oleva ihminen voi silti olla täysin kadoksissa elämässään. Tietenkin on oikein ja kohtuullista pitää kunnostaan hyvää huolta. Mutta ihminen on aina kokonaisuus. Ajan suuri vitsaus lienee siinä, että elämän mielekkyys ja tarkoitus on kadoksissa. Jossakin syvällä sisimmässä on käsittämätön tyhjyyden tunne, jota Buranakaan ei saa poistettua. Suomalaisten vakava sairaus on masennus. Huolestuttavaa on se, että se ylittää kaikki ikäkausirajat. Aikamme ihminen tarvitseekin erityisesti henkisen kunnon kohotusta. Tässä ihminen voi olla toiselle suurena apuna. Kuuntelemisella,keskusteluilla ja läsnäololla on tässä ratkaiseva apu, myöskin niillä arvoilla, jotka ovat menneitä sukupolvia kantaneet vaikeitten aikojen yli. Peliä ei vielä ole menetetty!

Jokaisella ikäkaudella on oma tärkeä merkityksensä. Ei kukaan jaksaisi elää jatkuvasti nuoruutta. Oikeastaan kaikki on kiinni siitä, millä näkökulmalla elämää katselee. On nuorekkaita vanhuksia ja vanhoja nuorukaisia. Kun elämän voi nähdä mahdollisuutena ja lahjana, ei tarvitse jäädä kauhistelemaan vuosien kulumista. Meillä jokaisella on oma polkumme ja tiemme.Kaiken takana ei kuitenkaan ole sokea sattuma, vaan elävä Jumala! Elämä tuo jokaiselle eteen oman koulunsa myötä-ja vastamäkineen. Mutta kaikella on tarkoituksensa-jopa viidenkympin välietapillakin!

P.S. Tervetuloa kaikki tutut ja tuntemattomat sunnuntaina 25.9. klo 18 Mikaelinkirkkoon hyväntekeväisyyskonserttiin. Esiintyjinä mm. Tuula Amberla, Jaana Pöllänen, Pepe Willberg , Joel Hallikainen ja Tuija Piepponen. Kaffet juodaan Mikaelin seurakuntatalolla klo 16 alkaen.

Jaa kavereille