Tutkimusten mukaan suomalaiset haluavat pitää eläkkeelle siirtymisen alaikärajan ennallaan. Toisaalta suomalaiset haluavat työskennellä vapaaehtoisuuteen perustuen nykyistä pidempään. Nyt tarvitaankin joustoa työaikajärjestelyihin ja työnantajille kohdennettuja kannustimia ikääntyvien palkkaamiseen.
Selkeä tarve seuraavalla vaalikaudella on työeläkkeiden indeksijärjestelmän kehittämiseen. Kaikkein olennaista on työeläkkeiden ostovoiman turvaaminen suhteessa elinkustannusten nousuun.
Vuonna 2011 työeläkkeet nousivat 1,35%, kun puolestaan kuluttajahintaindeksi nousi syyskuussa 2010 1,4%. Vähäisetkin hintojen muutokset vaikuttavat välittömästi heikentäen erityisesti pienituloisten eläkeläisten toimeentuloa. Tähän tarvitaan muutosta.
Yksi keino on ns. taitetun indeksin tarkistaminen. Vuoden 1996 alusta lukien yli 65-vuotiaille säädettiin ns. taitettu indeksi, johon tuli palkkaindeksiä 20% ja kuluttajaindeksiä 80%. Ongelmana on ollut se, että taitettu indeksi on jäänyt jälkeen palkkaindeksistä sekä kuluttajaindeksistä.
Asiallista olisikin taitetun indeksin tarkistaminen ja palauttaminen tasolle, jossa siihen sisältyi 50% palkkaindeksiä ja 50% kuluttajaindeksiä. Tällä tavoin osittain turvataan työeläkkeiden ostovoima.
Eläkkeitä ei saa leikata. Seuraavalla vaalikaudella tehtävien ratkaisujen on turvattava eläkeläisten toimeentulo ja ostovoima.
Artikkelit RSS