Jouni Lehikoinen

kotisivu ja blogi

Arkisto kategoriasta yhteiskunta

Murheellisten laulujen maa?

Huh 3

Kirjoittanut Jouni in Ajankohtaista, yhteiskunta | 1 kommentti

Journal of Personality and Social Psychology –lehden tutkimuksen mukaan suomalaiset ja tanskalaiset ovat maailman onnellisimpia kansoja. Tutkimusta varten kerättiin tietoa 132:sta maasta, 136 000:lta ihmiseltä jokaisesta maasta. Vastaajilta kysyttiin, minkä arvosanan he antavat elämälleen asteikolla nollasta kymmeneen, kymmenen ollessa paras mahdollinen arvosana. Parhaimmat arvosanat antoivat suomalaiset ja tanskalaiset, molempien keskiarvoksi tuli 7,7. Seuraavaksi onnellisimpia olivat norjalaiset, hollantilaiset ja costa ricalaiset. Ruotsalaiset antoivat onnellisuudestaan arvosanaksi keskimäärin 7,3.

Jos on onnellisuusbarometriin uskomista, niin suomalaisesta yhteiskunnasta löytyy toisenlaistakin todellisuutta. Onnellisuuden varjoon jää hälyyttävän paljon aivan vastakkaista todellisuutta.

Viimeisimpien tilastojen mukaan nuorten mielenterveyden häiriöiden aiheuttama työkyvyttömyys jatkaa kasvuaan. Vuonna 2009 nuoria siirtyi eläkkeelle mielenterveyden järkkymisen takia enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Nuorten ja nuorten aikuisten sairauspoissaolot ja työkyvyttömyys masennuksen vuoksi ovat lisääntyneet 2000-luvulla toisin kuin iäkkäämpien. Vuonna 2009 työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi yhteensä 2 612 alle 30-vuotiasta nuorta tai nuorta aikuista. Heistä 1 954 (75 %) sai työkyvyttömyyseläkkeen mielenterveyden häiriön perusteella.  Määrä on suurempi kuin kertaakaan tällä vuosituhannella, 106 nuorta enemmän kuin vuonna 2008.

Nuorten ja nuorten aikuisten työkyvyttömyyttä aiheuttavien mielenterveyden häiriöiden syyt ovat osittain synnynnäisiä ja edellyttävät usein koko loppuelämän jatkuvaa hoitoa ja sitä tukevaa kuntoutusta.  Tällöin työelämään siirtyminen on mahdotonta ja ainoaksi vaihtoehdoksi jää työkyvyttömyyseläke.  20 vuotta täyttäneistä nuorista yhä suurempi osa joutuu työkyvyttömäksi masennustilan tai toistuvan masennuksen vuoksi.  Keskimäärin viisi alle 30-vuotiasta jää päivittäin työkyvyttömyyseläkkeelle masennuksen takia. Määrä on hälyyttävä!

Masennuslääkkeitä maassamme käytetään enemmän kuin koskaan. Erään tilaston mukaan n. 10% suomalaisista syö masennuslääkkeitä. Armoton ja kova aika ajaa ihmistä erityisesti henkisesti ahtaalle. Monella ei ole elämässä sellaista lähipiiriä, jonka kanssa voisi vaikeistakin asioista keskustella. Ainoa vaihtoehto on hakeutua terveydenhuollon piiriin masennuksen iskiessä päälle. Valitettavaa on se, että moni joutuu odottamaan liian pitkään avun saamisessa.

Yhteiskuntamme on otettava asia vakavasti. Masennus on suuri tekijä itsemurhatilastoissa. Meillä ei ole varaa menettää yhtäkään elämää masennuksen hoidon puutteessa. Mielenterveyspalvelujen jonot on purettava. Ihmisen täytyy saada välitöntä apua masennukseen. Nykyisessä tilanteessa kolmannen sektorin apu masentuneen auttamisessa on ratkaisevan tärkeää. Eri vapaaehtoisjärjestöt ja seurakunnat toimivat masentuneiden auttamiseksi. Kuulevia korvia ja auttavia käsiä tarvitaan yhä enemmän jatkossakin.

Terveydenhuollossa ja myös työpaikkojen arjessa tulisi siirtyä itsenäisestä toimintakulttuurista yhtenäiseen toimintaan. Työn on tarjottava sosiaalinen tukiverkko. Meidän tulisi olla armollisempia itseämme kohtaan työntekijöinä. Virheitä sattuu ja aina ei jaksa tehdä kaikkea. Kun ihminen on ollut masentunut, työhönpaluuvaihe on todella ratkaiseva. Jos masennus uusiutuu, toipuminen on entistä vaikeampaa. Pitäisi miettiä, millä tavalla työhön palaavaa tuetaan. Nyt jos koskaan tarvitaan yhteisvastuuta ja välittämistä murheellisten laulujen maassa, koska toivoa paremmasta ON.

 

FacebookTwitterGoogle BookmarksDeliciousJaa kavereille

Tags: , , , ,

VOIDAANKO HYVINVOINTIYHTEISKUNTA PELASTAA?

Hel 20

Kirjoittanut Jouni in Ajankohtaista, Arvot, yhteiskunta | Ei kommentteja

Suomi sijoittuu hyvinvointivaltioiden kärkikastiin, ainakin tietyillä mittareilla mitattuna. Mutta jos kaikkea punnitaan vain taloudellisten saavutusten valossa, muodostuu eräänlainen näköharha. Usein juuri talouden nousukausina ihmisten sisäinen pahoinvointi on huipussaan. Käsitys talouskasvun hyvinvointia loputtomasti lisäävästä vaikutuksesta on harhaanjohtava. Kasvu mahdollistaa hyvinvoinnin vain tiettyyn pisteeseen asti. Hyvinvointiyhteiskunnan pitäisikin lakata tuijottamasta yksisilmäisesti talouskasvua ja keskittyä suoraan hyvinvointia synnyttävään toimintaan.

Aikamme yhteiskunta on valitettavasti myös vauhti- ja kiireyhteiskunta. Ihmisillä ei ole enää aikaa oikein mihinkään. Elämän tärkeimmät suhteetkin kun harvemmin hoituvat ylijäämähetkillä. Moni ei enää jaksa nähdä vaivaa hektisen ajan keskellä lähisuhteidensa hoitamiseen, siksi kodeissa voidaan huonosti. Taantumus voi parhaimmillaankin herätellä ihmisiä näkemään asioita toisenlaisessa valossa. Se voi paljastaa myös ihmisen itsekkyyden. Me olemme sulkeutuneita, pinnallisia ja kylmiä ihmisiä. Olemme itserakkaita ja ajattelemme vain omaa napaamme. Emme kohtele muita ihmisiä kuten ehkä pitäisi. Olemme kateellisia muiden menestyksestä. Poikkeuksiakin on.

Raha on mennyt tässä yhteiskunnassa melkein kaiken edelle. Emme edes auta hätää kärsiviä, sillä pääasia on, että olemme itse leivissä. Toisten auttaminen voi joidenkin mielestä olla asia, joka on joiltakin toisilta pois. Tyytymättömien valittajien joukko kasvaa keskellämme jopa perussuomalaisiakin nopeammin. Aina löytyy väliinputoajia, jotka joutuvat kärsijän paikalle toisten pahan olon maksumiehiksi. Heitä löytyy kaikista ikäluokista. Hyvinvointiyhteiskunnan perustuksia koetellaan oikein kunnolla.

Viime aikoina on kyetty myös osoittamaan, että talouselämä tarvitsee toimiakseen sosiaalista pääomaa. Luottamus, arvot ja vuorovaikutus viriävät ja elävät kansalaisyhteiskunnassa ja ihmisten välisessä kaikkinaisessa vuorovaikutuksessa. Näillä kolmella on keskinäinen kohtalonyhteytensä; ne kaikki tarvitsevat toinen toisiaan. Ja edelleen: ne eivät voi korvata toisiaan. Hyvinvointivaltion on huolehdittava keskeisistä hyvinvointipalveluista. Ja sen on jatkossa panostettava hyvinvointia ylläpitäviin ja tuottaviin asioihin.

Ihmisen perhe- ja sukuyhteydet ovat edelleen merkittäviä. Ihmisen keskeisin kasvun paikka on koti. Ihminen saa keskeisimmän tukensa suku- ja perheyhteisöiltä siitäkin huolimatta, että julkinen puhe keskittyy ihmissuhteiden kipeyteen, eroihin, uusperheisiin ja sinkkuuteen. Tutkimusten mukaan valtaosa suomalaisista, kolme neljännestä, kokee saavansa edelleenkin tärkeimmän sosiaalisen tukensa suvulta ja perheeltä. Mikään ei voi korvata kodin merkitystä!

Kristillisessä etiikassa asia kiteytetään kultaisessa säännössä: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille”. Sääntö esiintyy eri muodoissaan eri kulttuureissa, Martti Luther kutsui sitä ”koko maailman laiksi”. Kultaista sääntöä voi pitää etiikan ja yhtä lailla sosiaalipolitiikan yleisenä koetinkivenä: miltä tämä päätös tai ratkaisu minusta tuntuisi ja minulle merkitsisi, jos eläisin kyseisessä tilanteessa, esimerkiksi asunnottomana? Kuinka hyvä ohjenuora se olisikaan monelle päätöksentekijälle!

Kultaisen säännön noudattaminen rakentaa vastavuoroisuutta ja luottamusta ja sitouttaa yksilöt, yhteisöt, yritykset ja julkisen sektorin yhteisvastuuseen.

Hyvinvointivaltio tarvitsee tuekseen yhteisvastuuta ja lähimmäisenrakkautta. Kysymys ei ole vain politiikasta, prosenteista ja paikkamääristä, vaan kaikessa kansassa ja elävässä elämässä toteutuvasta huolenpidon ja yhteisvastuun kulttuurista – siis arvoista ja asenteista.

Hyvinvointiyhteiskunta ei ole kasvuyhteiskunta. Kasvu on kasvuyhteiskunnan piirre. Rajaton kasvu johtaa elefanttitautiin. Se ei ole kestävä toimintastrategia – kasvaa pitää vain aikuiseksi asti. Meidän kannattaisi siis lakata tuijottamasta yksisilmäisesti talouskasvua ja siirtää polttopiste itse hyvinvointiin: toimintaan, joka edesauttaa terveyttä, yhteisöllisyyttä ja onnellisuutta. Määrän sijaan katse tulee kääntää laatuun.

Voidaanko hyvinvointiyhteiskunta siis pelastaa? Kyllä, jos osataan panostaa oikeisiin asioihin. Oikeanlaista vastuukantamista on se, että asetetaan yhteinen hyvä itsekkyyden ja omaneduntavoittelemisen sijalle. Siinä on oppimisen paikka!

FacebookTwitterGoogle BookmarksDeliciousJaa kavereille

Tags: , , , ,

Kirkko ja politiikka!

Hel 13

Kirjoittanut Jouni in Arvot, yhteiskunta | Ei kommentteja

Uskonto ja politiikka ovat tietyissä järjestöissä kielletty puheenaihe. Voi olla, että taustalla on pelko siitä, että erimielisyydet aiheuttavat eripuraa ja ristiriitoja. Toisaalta voidaan perustellusti kysyä, eikö keskustelukulttuurissamme osata erottaa asioita ja henkilöitä toisistaan. Eri näkökannat eivät suinkaan ole uhka, vaan rikkaus.

Uskonnon ja politiikan vääränlaisesta sotkemisesta meillä on kylliksi varoittavia esimerkkejä islamilaisesta maailmasta. Suomessa tuskin tarvitaan tässä kantaa huolenaihetta, vaikka nyt eduskuntavaleissa mukana oleva islamilainen puolue haluaakin Sharia-lain voimaan Suomessa. Toivottavasti meidän ei koskaan tässä asiassa käy niin kuin esimerkiksi Englannin, jossa paikoin tuota lakia voidaan imaamien toimesta soveltaa rinnakkain maan lainsäädännön kanssa.

Suomen luterilaisen kirkkoon politiikka on näköjään tullut jäädäkseen. Ainakin seurakuntavaaleissa ollaan mukana avoimin poliittisin tunnuksin. Tosin politiikka ei itse arkipäivän päätöksenteossa seurakunnissa näyttele juuri minkäänlaista osaa. On hyvä, että löytyy laajalti ihmisiä, jotka haluavat vaikuttaa kirkon päätöksentekoon, mutta eri asia onkin sitten se, jos seurakunnan luottamustoimi nähdään vain poliittisena askeleena kohti suurempia areenoita. Seurakunnat eivät tarvitse kolmosdivaritason kunnallispoliitikkoja luottamushenkilöiksi, vaan niitä, jotka aidosti haluavat kantaa vastuuta kirkossa.

Luterilainen kahden regimentin oppi korostaa sitä, että kirkon tehtävänä on hoitaa hengelliset ja valtion yhteiskunnalliset asiat. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että yksityinen kristitty ei voisi olla mukana vaikuttamassa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Päinvastoin. Pitäisikö eduskunta jättää ateistien ja vapaa-ajattelijoiden tai humanistien käsiin? Evankeliumin yhteiskunnallisena tehtävänä on motivoida ihminen toimintaan, jonka sisällöt ja mallit hänen on löydettävä Jumalan laista ja perusteltava järjellään. Yhteiskunnalliset asiat on kuitenkin hoidettava omalla tavallaan ja omassa kehyksessään. On erittäin tärkeää, että eduskunnasta löytyy kristittyjä vaikuttajia, jotka pitävät esillä kristillisiä arvoja. Kristinusko ei saa politisoitua yhdeksi puolueeksi toisia vastaan, vaan on nähtävä se, että kristittyjä löytyy yli puoluerajojen. Yhtä paljon on varottava sitä, että joku puolue puhuisi kirkon äänenä päätöksenteossa.

Kirkolla on tehtävänsä yhteiskunnassamme. Se voi olla myöskin poliittisena vaikuttajana vetoamalla päättäjiin, heidän omaantuntoonsa ja järkeensä. Kirkon tulee puhua sorrettujen, köyhien ja syrjäytyneiden puolesta. Kun lainsäädäntö sekoilee omassa viidakossaan, on kirkon puolustettava oikeuden tasapuolista toteutumista. Viime aikoina kirkko on ollut kaltoin kohdelluiden turvapaikanhakijoiden ainoa julkinen ääni yhteiskunnan suuntaan. Yhteisvastuukeräys puolestaan haluaa muistuttaa yhteiskuntaa ja päättäjiä nuorten yksinäisyydestä. Kirkon diakoniatyö on mitä suurinta yhteiskunnallista vaikuttamista rakkaudentekojen välityksellä. Heikki Hursteja ja Mertsi Ärlingejä aikamme tarvitsee lisää.

Vaalien alla uskonkysymyksetkin nousevat tapetille. Monet ehdokkaat ovatkin kilpaa kehumassa kristillisyyttään, joka aina vaalien alla nousee piilostaan, mutta vaalien välillä on visusti kannen alla. Joihinkin puolueisiin pappeja värvätään täyte-ehdokkaiksi vailla realistisia läpimenomahdollisuuksia tuomaan vain ja ainoastaan puolueen laariin lisä-ääniä.

Kristityillä ei ole mitään syytä vetäytyä yhteiskunnallisesta vastuusta. Vaaleissa päätetään myös heidän elinolosuhteistaan ja tulevaisuudesta. Kirkot ja kristityt voivat ja heidän tulee vaikuttaa päätöksenteossa. Siksi kristittyjen on äänestettävä vaaliuurnilla ensimmäisten joukossa.

FacebookTwitterGoogle BookmarksDeliciousJaa kavereille

Tags: , , , , , ,